~ Uutta energiaa ~

Heips! Mä oon miettiny, mitä mä tänne oikeen kirjottaisin. Ny ku on tullu ladattua puhelimeen nettiaikaa ja eikä oo raaskinnu olla tietokoneel, nii ajattelin ett puhelimelta ois helpompi kirjoittaa kun tykkään eniten naputtaa puhelimel viestei jne.. Tää vuos on todellakin menny nopeasti ja tähän vuoteen on mahtunnu kaikenlaista hyvästä ja huonosta koostuvia muistoja. Mä mietin pitkään ett puhunko kymenlaakson murteella vai muulla, koska oonha mä syntyny Porvoossa. En kuitenkaa siellä asunnu vaan siin lähistöllä. Mietin ettei oikeen enää jaksa taivuttaa sanaa "mie, sie".. Mut käytänhä mä niit sekalaisesti nii älkää ihmettelkö, jos on murteet sekasin.

Vuoteen siis on kaikenlaista mahtunu ja mietin pitkään ett mitä pystyisin kertomaan. Mun tunteet on hyppinny aikalailla vuoristoradan tavalla syksyn aikana. Aloin hiukan enemmän pitää vanhoihin tuttuihin yhteyttä, joista osa on jo töissä tai elättää perhettään. Kuitenkin yksi koulu aikainen kaveri otti yhteyttä minnuun ja jutteltiin siinä kaikenlaista aamun ajan. Mulla siis siirty hampaanpoisto 2.1 päivälle, koska halusin rauhottavan. Hammashan ois pitänny poistaa jo 5.12 mut menin täysin paniikkiin kun aloin miettimään hammaslääkäripelostani. Tiiän ett moni muukin kärsii hammaslääkärinpelosta. Pyysin hammaslääkäriltä rauhoittavaa, mutta hän ei saannut antaa rauhottavaa ilman lupaa, joten aika sitten siirtyi sellaiselle hammaslääkärille, jolla on lupa antaa rauhoittavaa. Mä mietin tehneeni oikeen siinä ett sanoin haluavani rauhottavan lääkkeen, mut sit omatunto kolkutti oveen ja sano "sä oot nössö ku ett menny rohkeesti siihe poistattaa hammas" tää paino mun mieltä koko ajan. Mut onneks siit pääsin yli ja rohkeuduin ajattelemaan päässäni ett "oisin nössö, jos en ois pyytänny". Nyt odotan sitte 2.1 päivää, jolloin pääsen vihdoinki ottamaan hampaan pois. Mutta tähän aiheeseen, eli kaverin kanssa puhuttiin aamupäivän kaikkee kuulumisia ja hän totes sitte ylättäen olevan raskaana. Aloin omasta toiveestani puhua, että itsellänikin on toive saada oma vauva, mutta ei vielä. Koska sen aika ei ole vielä. Kaverini pisti sitten ilkeän kommentin, josta loukkaannuin, hän vihjasi minulle että oisin hedelmätön saamaan lasta. Mietin pitkään itsekseni, että mikä saa toisen tuolleen tulevan sanomaan toiselle, joka sydämmen pohjasta saakka haluaa oman lapsen tähän maailmaan? En ole koskaan keltään kuullut niin julminta kommentia kuin häneltä. Miksi vihjata toiselle, että oisi hedelmätön kun ei itse asiasta tiedä? Pohdiskelen tässä edelleenkin, että heräsikö hänellä kateus siitä etten hötkyile lapsen teon kanssa vai ? No mutta kaikenlaisia ihmisiä tähän maailmaan mahtuu eikä mahda mitään. Omalta osaltani voin sanoa etten todellakaan ole hedelmätön ja olen kypsä äidiksi ajan myötä, kunhan omat asiat on kunnossa. 

Hyviäkin asioita löytyy tältä vuodelta todella paljon. Olen päässyt kokemaan sen, mitä oikeasti tuntuu olla aikuinen ja vastuullinen omasta elämästään. Olen oppinut sen ettei rahoja pidä tuhlata kaikkeen turhaan vaan järkevään. Olen oppinut melkein monta asiaa kantapään kautta ja myönnän välillä olleeni monessa asiassa väärässä, mut se on johtunu omastani itsepäisyydestäni. 

Omalta kannalta olen ollut joihinki asioihin tyytyväinen, vaikka mieltä suuresti painaa ikävä omaa perhettä kohtaan, jotka on Suomen puolella. Mutta sen ansiosta olen oppinut arvostamaan todellakin omia vanhempiani. 

Ja olen myös yrittänyt pitää tiivimmin yhteyttä kaikkiin tuttuihin kuten perheeseen ja ystäviin. 

Vaikka en pääse Suomeen jouluaattoksi niin olen muistannut perheeni postikortilla. 

Jouluaattona (24.12) tulee täyteen minun ja mieheni kihloista.  Pitkään mietin, miksi juuri valitsin hänet ja se on pitkän ajan aikana selvinnyt hyvinkin. Se, että hän osoittaa rakkauta, kunnioittaa ja pitää kädestäni kiinni on ollut miulle todella paljon merkitsevää rakkauta, vaikken sitä myönnä tai kiittä tuosta noin. Meillä on todella paljon hauskoja juttuja, joita mielellään muistelee. Mutta niin ku haluankin sanoa ja aina tulen vannomaan niin, minä rakastan häntä koko ajan, vaikka on pientä kinaa tai muuta. En uskoisi heti ensisilmäyksellä, että olisin edes löytännyt tällaista miestä, mutta on pakko myöntää että tämä on todellista, että mulla on joku. Joku joka rakastaa mua, vaik yksinäni Suomessa itkin etten koskaan tule löytämään itselleni ketään niin nyt sitten on, joka pitää kädestä kiinni 24 h vaikka ollaan omissa oloissamme tai käydään jossain yhdessä. Enään mun ei tarvii sanoa itteleni etten löytäis ketään kun sellainen on. Mä voin päästää vanhan minän irti ja päästää uuden minän tulemaan esiin. Nyt pystyn olemaan itsevarmempi itsestäni ja siitä, että olen todellakin kaunis. Vaikka joskus saatan sutkauttaa sanoja että olisin "läski tai ruma". Kuitenkaan en ole. 

Mulla on yks uuden vuoden toivomus , mut niit ei yleensä kerrota ääneen niin en viitsi rikkoa sitä. Mul on paljon toiveita, mut tää yks on se ainut ja oikea toive, jonk mä haluan ett se toteutuu ens vuodelta. En toivo maan, tähden ja kuun väliltä mitään, mutta tää toive liittyy lähimmäisiin ihmisiin ja itteeni. 

Mulla on myös hirveästi tavoteita, mitä haluan suorittaa parhaani mukaan, yksi niistä on se että alkaisin enemmän liikkua, että sais laatikon pohjalta 38 koon farkut jalkaan, vaik ei oo pahemmin lantio levenny kuin kokoon 40. Mut mun tavoite on just toi ett mä pääsisin yli tästä herkkujen mässytyksestä ja siitä etten liiku tarpeeks. Jonku on helppo sanoa ett "no liikku si enemmän, äläkä mässäile" mut mulle se ei oo ollu yhtään yksinkertaista kun pieni masennuksen poikanen tekee sen ett mässää enemmän herkkuja. Mut nyt mä näytän sille masennukselle ettei se voi mua hallita, mä oon vahva nainen tässä maailmassa suorittamaan sen etten herkuttele ja sanon "ei" sille. Toinen tavoite on päästä tästä kaikesta uudelleen alkuun ja haluan ilmeisesti lähteä enemmin lasten pariin kuin jatkaa hemtjänstinä. Mä tiiän, mitä mä haluan tehä ja se ohjaa mua eteenpäin elämässä. Mä haluan olla elämässäni yhden kerran kokki, lähihoitaja, lasten päiväkodissa  ohjaajana, taksikuski ja viimesimmäks bussikuski. Nää kaikki on miun toivelistana ja haluan nyt edetä lasten päiväkotiin töihin, mut sen jälkeen ku ruotsinkielen kurssit on käyty läpi , vaik ois sitä perus-osaamista nii silti haluan lisää oppia ruottia kunnommin. 

Eli kaikkee tähä ei voi oikee kirjottaa ku kello menee nopeesti ja täst tekstistä tulis liian pitkä. Mä oon innokas kirjoittaja ja mielelläni kirjottaisin, mutta kun aika menee nopeasti päivisin niin ei sitä kerkeä mitään kirjoittamaan tänne välillä. Mut tää on ny se loppullinen kirjotus, mitä tänään halusin kirjoittaa tänne. Laitan muutamia kuvia tähän loppuun. 

Hyvää Joulua ja uutta vuotta 2017 kaikille mun blogin lukijoille! 

Internetistä ~ rakkauteen

Olen miettinyt monet kerrat mitä kirjoittaisin tänne. Hyvin laajalti on kerrottavaa, mutta en ole niitä saannut kasattua yhteen. Kuuntelen tälläkin hetkellä Supermoden-tell me why , koska yritän päästä omissa ajatuksissani kasaan ja saada omaa elämääni eteenpäin. Kappalehan on erinomainen tällä hetkellä kuunnella, koska pohdiskelen elämääni. Miksi olen joutunut kokemaan huonoja aikoja ja miksi ne on minun kohdalle osunnut? En tietenkään pois-sulje hyviä muistoja. Olen rakentanut elämääni palapelin tavoin, yrittänyt saada oikeaan paikkaan palaset ilman että palapeli särkyy uudestaan, mikä on tuntunut mahdottomalta kun yhden palasen saa paikoilleen, toinen pala ei sovi sen kanssa yhteen, jolloin minulle tulee huono-olo. Olen kamppailut itsetuntoni kanssa kauan ja varmaan kamppailen vielä pitkääkin, koska peilistä katsottuna näen itseni läskinä ja pelkänä suttaisena. Vaikka todellisuudessa muiden nähden olisin kaunis en näe itseäni kauniina. Koulukiusaamisen arvet näkyvät tässä kohdin todella paljon, kärsin hyvin vaikeasta aknesta kouluikäisenä ja tästähän kiusaajat tykkäsivät niin, että nimittivät "rupikonnaksi". Sana pelkästään tuntuu jo omissani korvissani pahalta, mutta se musertaa mieleni vieläkin täysin. Kiusaajat eivät ehkä tajua, miten yksi sana voi vaikuttaa paljon itsetuntooni, mutta niin se vaikuttaa todella paljon. Tällä hetkellä olen hyvin päässyt aknesta eroon pelkällä vedellä, en ole käyttänyt minkäänlaisia kemikaaleja naamaani vuoteen, vaikka epätoivoisesti kokeilin monenlaisia kuten neutrogenan puhdistus-settiä, joka vain kuivatti enemmän ihoa, mutta oli tehokas rasvan poistattamaan iholta. Päätin luopua tuotteesta ja siirtyä pelkkään veteen, mikä on todellakin saannut uutta ihmettä aikaan naamassani. Kun meikkaan käytän Lumenen peittävä kosteusvoidetta, jota levitän tasasesti naamani ja laitan sen jälkee normaali silmäluomivärit ja teen itse kulmat. En meikannut kouluaikana paljoakaan, koska halusin näyttää ihmisille, että voi olla omaitsensä vaikka ei olisi meikkiä. Mutta nyt nykyään olen sitä käyttänyt sen takia, että aamuisin kuluu kivasti aikaa niiden laittamisen ohelta sekä valitettavasti kohennan itsetuntoani sillä.
 2016 vuosi on ollu minulle erittäin vaikea vuosi, minkä vuoksi olen kärsinnyt masennuksesta. Masennuksen johdosta olen mennyt vuoristorataa, joka päivä. Ilon, surun keskellä olen  yrittänyt saada itseni ylös pohjamudasta, jossa olen kiinni tällä hetkellä. Muutto tänne on tuonnut itselleni kaipuun tärkeitä ihmisiä kohtaan, jotka on suomessa. Olen tähän asti  elämässäni kokennut uusia asioita, laidasta laitaan, mitkä on tuntuneet vaikeilta ja helpoilta. Mietin 2 vuotta sitten etten tule löytämään elämäni miestä ja asuisin yksin, jossakin päin suomea. Päädyin 2014 heinäkuussa tietokoneella sivustolle Deittihuone, sieltä selailin ihan huvikseni mies ehdokkaita, osa oli seksin perässä joista en yhtään kiinnostunut. Olin juuri luovuttamassa kunnes kohdalleni osui rento ja mukava mies, en edes kuvittelu että juttelu olisi alkannut paremmin luistaa, mutta niin siinä tapahtui. Jutteltiin siitä ketä olimme ja mitä kiinnostuksen kohteita meillä oli. Vaihdoimme skype nimet ja aloittimme jo seuraavana päivänä keskustelemaan uusia aiheita ja aloimme syventyä toisiimme. Kuukaudet meni nopeasti ja syksyllä jo ekan kerran sovimme soittamisen, jännitin paljon. Onneksi kaikki meni silti hyvin ja aloimme netin välityksellä seurustelemaan joulukuussa. Näimme ekan kerran  lokakuussa kun uskaltauduin lähteä yksin laivalle, en edes kertonnut vanhemmille mitään kuin vain sen että olisin lähtennyt kaverin kanssa viikoksi Ruotsiin. Mutta kuitenkin lähdin yksin,  mikä oli iso saavutus minulta. Muistan, kuinka heti halasin ekaan kertaan miestäni kun näin ja olin hiukan jännittynyt mikä tietty kuuluu asiaan kun ekaan kerran näkee. Vietimme mukavan ja ikimuistoisen viikon, jolloin hän kysyi minulta sormuksesta, olin aivan onnesta sokeana kun mietin, että kohta minulla on sormus sormessa. Sovimme, että hän tulisi vuorostaan näkemään perhettäni joulukuussa ja hän tuli suomessa käymään. Pääsin jouluaattoksi viettämään ensimmäistä kertaa miehen kanssa ja jouluaattona hän kosi minua rantatiellä. Yllätyin ja tulin hyvin iloiseksi ja sanoin "tahdon". Tiesin, että haluaisin olla tämän kyseisen miehen kanssa yhdessä ja niin olemmekin vieläkin yhdessä. En ikinä tule unohtamaan sitä kuinka hauskaa meillä on ollut ja tulee olemaan. Rakastan häntä sydämmen pohjasta asti. Kaikki ehkä kuvittelee, että 15-vuotta ikäero on liikaa, mutta meille se ei ole ollut. Meitä se on opettanut todella paljon. Toinen on tehnyt melkein 16 vuotta töitä putkeen ja itse olen ollut työttömänä. Mies haluaa pitää mahdollisen lomansa kun minä taas etsin töitä. Läheiset on hyväksyneet meidän suhteen, vaikka heistä on tuntunut mahdottomalta ajatukselta että olen ruotsin puolella. En olisi lähtenny toiseen maahan, jos en olis tienny että tälläinen mies löytyy. Keräsin rohkeuteni lähteä Ruotsin puolelle asumaan, koska halusin uutta elämääni ja niin olen saannutkin aikaani sitä. En kuitenkaan tule unohtamaan perhettäni, sukulaisia ja kavereita suomen puolelta. Mieheni on saannut minun oloni tuntemaan paremmaksi ja turvalliseksi. Kaiken häslingin keskellä hän on tukennut minua ja auttanut pääsemään eteenpäin, vaikka välillä tuntuukin että olen rasite. Olen kuitenkin kiitollinen siitä,  kuinka mies on hyväksynyt minut tälläisena kuin olen. Vaikka olen kokennut kovia ja joutunut mennä elämäni aikana vaikeimman kautta olen silti päässyt miehen kainaloon turvaan. Kohta tuleekin vuosi kun olemme olleet kihloissa.

~ Crescent maailma ~

Olin hyvin yllättynyt kun etsin sopivaa vaunuja netistä ja kiertelin liikeissä. Ensimmäisen kerran mieheni kanssa kävimme yhdessä paikallisessa lasten lelu kaupassa, jossa oli erikseen vauvan osasto, mistä löyty hyödyllisiä tarvikeita. Löysin itseni katsomassa lastenvaunuja, kokeilimme kaikenlaisia ja monesta en tykännyt. Olin vakuuttunut etten löydä kaupasta yhtäkään vaunua, josta tykkäisin. Mutta silmiini osui Crescentin omasta valikoimasta 4 pyöräinen, turvallinen. Ajattelin heti että haluan tuollaiset mitkä löytyi kaupasta. Mieheni kanssa sovittiin, että keskustellaan ensin ennen kuin
ostamme mitään, mutta keskustelu päättyi siihen että ostimme ne 24.12.

Yllätyin kuinka helppo käytöinen vaunut olivat , vaikka jouduimme ottamaan 4 rengasta irti ja kantokopan laittamaan takapenkille. Silti olin tyytyväinen ja täynnä rakkauta vaunuja kohtaan. Olen ollut erittäin tarkka siitä, että vaunut pysyvät puhtaana ja olen niitä monen kuukauden aikana pyyhkinnyt pölyt kostealla pyyhkeellä. Vaikka meillä ei vielä lasta ole, olen hankinnut valmiiksi vauvanvaateita ja tarvikeita, jotka on siististi laitettuna laatikossa valmiina. Olin vielä teini-ikäinen kun sanoin vanhemmilleni etten koskaan tule hankkimaan miestä enkä lapsia, nykyään kun olen 20 vuotias olen vain naurannut niille kommenteille mitä huusin teini-ikäisenä. Olen huomannut sen että kaipaan todellakin omaa lasta ja omaa perhettä, minkä kanssa elää tulevaisuudessa ja kasvattaen heistä hyviä nuoria ihmisiä. Mietin usein, että olenko valmis hankkimaan lapsen kun sen aika on, olen vieläkin umpikujassa, koska pelkään että minusta tulee huono äiti lapselleni. Mietin myös että miksi sitten ostan lastentarvikeita, jos kerran en ole valmis, vaikka olen valmis tulemaan äidiksi ? Minulla on herännyt äidinvaistot usein, jonka mieskin on yhtälailla huomannut kun on vauvakuumetta nähtävissä. Vaikka heti haluaisikin pienokaisen masuun 9 kk:si miettii sitä, että kannataako heti tehdä lasta vai antaako ajan myötä tulla sen palkintona minulle kaikesta siitä mitä olen tehnyt sen eteen. Ajattelenkö ihan hölmöjä vai järkeviä asioita ? Tiedän ettei ole järkevää tähän ajankohtaan lasta hankkia, koska aika ei riitä, sekin myös että on vielä työtön. Haluan takaa lapselleni hyvän elämän, en sellaista elämää mikä aiheuttaisi meille kovaa huolta raha tilanteiden takia jne.. En ole yksinkertaisesti vielä valmis lapsen hankintaan, mutta lastentavaroiden, vauvavaatteiden kohdalla olen niihin valmis hankkimaan, lohduuttakseni itseäni vauvakuumeesta. Harkitsin jo 16-19 vuotiaana sitä minkälaiset vaunut haluan, ensin oli Emma Combi yhdistelmävaunut, josta todella unelmoin aluksi, ajattelin, että nämä vaunut olisi hyvät, mutta muutton jälkeen kun löysimme crescentit huomasin että runko on samanlainen kuin Emma Combi vaunuissa ja ilahduin heti, koska tiesin että haluan samanlaiset vaunut ilman mukisemmatta itselleni. Nykyään muodissa on nämä kolmipyöräiset ja nelipyöräiset jossa etu rengaat kääntyy, itse kauhistelin niitä koska tiesin että ne on vaaralliset, mitäs jos on katukivetyksessä kolo, johon ohuet renkaat osuvat huomaamatta ja vaunu kippaisi ? En halua sellaisella omia lapsieni henkeä vaarantaa, joten tyydyn sellaiseen vaunuihin missä ei ole ohuen lankoja renkaita tai kääntyviä. Muotiahan se on 2016, mutta niissä ei ole ajatteltu sen enempää turvallisuutta siksi ihannoin vanhoja vaunuja. Jokaisellahan on omat mielipiteensä näistä uusista vaunuista, jotka on "muodikkaita", joten jokainen ostaa tyylillään. Itse suuresti kauhistelen, mutta olen huojentunut että ehdin ostaa crescentin vaunut.

Crescent-vaunuissa on monia hyviä puolia kuten heijastimet, kahdella puolella jarrut tai mikä nyt niiden oikea nimitys on, sitten on valmiiksi hyttysverkko hupun koristuksessa ja pieni ikkuna, joka on suojattu hyvin, vaunut myös on kevyt, kestävä ja pystyy kääntämään työntö osan toiselle puolelle niin että saa vaunuista istuin vaunut, joten rattaita ei tarvitse hankkia erikseen. Mikä on tulevaisuudessa hyvä asia, monen asian kannalta.

~ Jos teillä lukijoilla, on jotain kysymystä teen lukijoiden kysymysten kera ensi kirjoituksessa kysymys-vastaus postauksen, johon valitsen asialliset kysymykset.

Uudet tuulet

Mietin tässä eilen iltapäivällä ja monet kerrat muutenkin, kuinka minulla itselläni on ollut hyviä sekä huonoja muistoja menneisyydestä, mutta kun alkaa tätä hetkeä muistelemaan mitä on saannut aikaiseksi alkaa mielessä jyrsii, että oonko tehnyt oikein mitään? Olen ollut lämmin henkinen ihminen, aina hymyilen ja ystävällinen, mutta se ei tunnu riittävän ihmisille, jotka alkaa kohdella minua huonosti tämä musertaa mieltäni todella paljon. Minua on kiusattu erilaisuuden takia, koska olen omaitseni. Tuen aina ihmisiä, joilla on huono päivä tai muuten vain elämä on hankalaa.

Kiusaaminen on viennyt itseltäni ainakin itseluottamuksen, mutta ajan mittaan olen sen saannut kuitenkin takaisin. Käytin meikkiä piilottakseni tunteeni ja arpeni, se ei tuntunut enään oikealta ja havahduin yksi päivä sitten ettei meikki ole se minulle paras vaihtoehto korjata haavoja, miksi mennä meikit päällä ja hymyillä teko hymyllä? Minun oli pakko lopettaa meikin käyttö, koska se pilasi enemmän naamaani enkä ollut enään tyytyväinen itseeni kun peili vääristi kehon kuvaani ja kasvojani.  Ihmettelen vieläkin mikä sai kiusaajat minua mollaamaan erilaisuuteni takia ? Onko pahasta, että siellä sun täällä kasvoa on yksi finni tai pari, mutta kiusaajalla itsellään on myös samoin ? Olen lukennut monien kiusattujen tarinoita ja kuinka ne ovat jättäneet arvet heille. Olen huomannut, että koulukiusaaminen on yleistynyt kuten aikuistenkin kohdalla  löytyy näitä syrjintä ja selän takana kiusaamista. Minua on kiusattu ala-aste sekä yläaste aikoina, mutta en ole antannut niiden tekojen vaikuttaa elämääni  vaikka on jättänyt syvät arvet sieluuni, minusta itse henkilökohtaisesti tuntuu pahalta kun lukee muiden kiusattujen ja yksin jäänneiden kirjoituksia, koska pystyn samaistumaan niihin. Minulla herää kysymys, että mikä vaivaa nykyään ihmisiä kun kiusaaminen vain yleistyy. Miksi pitää kiusata viattomia ihmisia erilaisuuden takia ? On ymmärrettävää, että elämässä on vaikeita hetki, mutta kannataa mieluiten keksiä muu vaihtoehto purkaa pahaa oloaansa.

En tiedä, miten sitten muut suhtautuu kiusaamiseen, mutta moni kyllä pyytää anteeksi ajan myötä. Mut palataan tähän aiheeseen eli uudet tuulet. Olen huomannut, että olen saavuttanut elämässäni todella paljon, vaikka itselleni en sitä anna ymmärtää. Olen löytännyt itselleni upean miehen, jota sydämmestäni saakka rakastan ja välitän. En olisi uskonnut, että löydän itselleni miehen kun tuntui jatkuvasti yksinäiseltä. Olen myös saavuttanut ensimmäisen työhaastattelun Ruotsin puolelta, joka on todella minusta mukava asia, koska haluan päästä aloittamaan elämäni jostain kuten juuri töistä. Olen ammattiltani kokki, mutta mietin että voisko minusta tulla ajanmyötä lähihoitaja. - kyllä varmasti. Unelma ammatti olisi kylläkin olla bussikuski, koska siinä näkisi ihmisiä ja voisi vain ajaa rentoutumiseksi. Moni varmasti heti alkaa puolustelemaan ettei se todellisuudessa niin olisi, mutta en ota sitä sen näkökulmassa kuka väittää toisin, uskon että bussikuskin työ ei ole helppoa pitkien päivien takia tai että asiakkaat on huonotuulisia, en halua sillä itseäni ruokkia vaan positiivisuudella. Minulle työ merkitsee lähinnä tekemistä ja aktiivisuutta ei rahaa. Tietenkin rahan tienaaminen tuo elämässä ne haaveet ; perhe, auto, oma asunto jne.., mutta tiedän että onnea se ei tuo. Onni on että on katto pään päällä, onni on että on rakastavainen mies, muuta en vaadi. Haluan tehdä töitä parhaani mukaan ja luoda omaani tulevaisuutta. Pohdiskelen usein etten ole kaikki osaava, mutta haluan näyttää taitoni työssä kuten kokin linjallakin ruoanlaitossa.

Minun saavutukseni on tähän asti ollut se, että on mies, työ asiat kunnossa. Moniahan asioita vielä on tehtävänä kuten asunnon ettiminen, autoon liittyvät asiat, perhe ja nämä hammaslääkäri käynnit, mikä ei oikeen ole minun mieleeni hammaslääkäri pelon takia, kai sekin sitten on saavutus päästä suht-nopeasti hammaslääkäristä pois. Onneksi vielä ei tarvitse mennä hammaslääkärin vastaanotolle, mutta sitä odottelessa. Tällä hetkellä voi vain keskittyä tulevaan eikä jähmettyä paikoille.

Toivottavasti piditte lukemastanne! :)

Life is not Material - esittely

Ajattelin luoda tänne Bloggeriin blogin, koska olen innokas kirjoittamaan blogia elämästäni. Minulla on entuudestaan blogi Me-naiset sivustolla nimellä Elämän valo. 
Elämän valo oli väliaikainen blogi, jossa kirjoitin perusasioita elämästäni, mutta siinä jäi uupumaan se todellinen blogi, jota pitkän ajan mietin että tekisinkö vai en. No, mutta tähän päätökseen tulin ja tein mielenkiinnolla ja innolla tämän Life is not material blogini. Minulla on entuudestaan kokemuksia blogin kirjoittamisesta kun olen omistanut kaksi aikaisempaa blogia, ensimmäinen blogi valitettavasti katosi johoinkin, mutta ei siinä mitään, monen vuoden harkitsemisen jälkeen päätin luoda Me-naiset sivustolle  Elämän valo - nimisen blogin, en halunnut jatkaa tällä nimellä täällä uudessa blogissa, koska sen tulen myöhemmin poistattamaan tai jätän sen sivuun yksinkertaisesti.

Keksin nopealla pähkäilyllä tälle uudelle nimeksi Life is not material elikkä noin vapaasti suomennetuksi "elämä ei ole materiaali". Perustelen nimelle siksi että elämä on arvokas, jokaiselle eikä sitä pitäisi hukkaan heittää, joten elämä ei ole pelkkä materiaali, jota voi heittää hukkaan.

Tulen tässä blogissa kirjoittamaan hauskoja, surullisia, iloisia jne aiheita mitä keksin elämäni varrelta. Montahan asiaa on heti mielessä ja paljon ideoita tulee olemaankin kirjoittamisessa kun se on yksi lempi-harrastuksiani. Kerron myös tähän alkuun, että olen 20-vuotias nainen ruotsin puolella asuva, mutta "alkulähtöään" suomesta, kaakkois-suomesta. Tällä hetkellä asun mieheni luona Tukholman lähistöllä. Olemme mieheni kanssa kihloissa ja tulevaisuus on meillä yhteisten taivalten kanssa edessä. Tutustuimme toisiimme 2014 deittihuone nimisellä sivustolla, johon eksyin randomi sivuston kautta kiertelemään, kohtasimme chatissa toisemme ja aloimme juttelemaan kaikkea hauskaa ja normaaliakin vakavaa puheenaihetta. Aloimme skypen ja facebookin välityksellä seurustelemaan. Syksyllä  2015 tavasimme ekan kerran kun uskaltauduin laivalla menemään ruotsiin saakka, ensimmäisenä halasimme ja tutustuimme toisiimme, joulukuu 24.12 mies kosi minua rantatiellä ja todellakin sanoin tahdon! Nyt olen asunnut täällä maaliskuusta asti kun halusin elämälleni muuttosta tyhjyydestä ja masennuksesta pois.

Olen koulutukseltani Kokki, mutta en ole kuin vain yhdessä pitopalvelussa työskennelyt koulutukseni jälkeen. Opiskelin 2012-2015 välisenä aikana, jolloin tuli oltua työharjottelussa monessa paikassa, tällä hetkellä olen ollut työtön vuoden ja ensi viikolla pääsen haastatteluun lähihoitajan työhön, joten toivottavasti työ nappaa ja pääsisi tulevaisuuden haaveista ottamaan kiinni.

Harrastan valokuvaamista, sisustamista, kirjoittamista ja ajan kuluksi neulon villasukkia tai lapasia, tykkään erityisesti kissoista sekä koirista, meillä ei ole valitettavasti lemmikejä kuin vain vanhempieni luona on 5 kissaa. Mutta tulevaisuudessa olen ajattelut hankkia Maine coonin ja koiran, mieheni kanssa. Olen hyvin sosiaalinen ihminen, rehellinen sekä avoin. Huonoja puolia minustakin varmasti löytyy, mutta en tässä niitä jaksa kirjoittaa. Kirjoitan myöhemmin itsestäni paremman esittely kirjoituksen, jossa tulen enemmän kertomaan itsestäni, harrastuksista, lempi-asioista jne.

Toivottavasti teille lukijoille tämä on mielenkiintoinen sekä sellainen mitä jatkossakin haluatte lukea ja jättää kommenteja.